Arpikudosten käsittely

Arpikudos on kollageenipitoista sidekudosta, jota elimistö kehittää iholle, kun siihen tulee haava, ihoa on operoitu leikkaamalla tai iho on palanut. Arpi on yhtä kuin rikkoutunut kudos, se ei jousta eikä rusketu helposti eikä siihen kasva ihokarvoja. Se voi aiheuttaa paikallista kipua tai heijastekipua muuhun osaan kehoa.

Leikkaus-, ruhje-, ja palovammojen aiheuttamat arvet voivat haitata elämää hyvinkin paljon. Jo pelkästään liikkuminen saattaa olla rajoittunutta arven kiristämisen vuoksi.

Asiakkaalla osittain poistetun luuston sekä pehmytkudosten puuttumisesta johtuva voimakas skolioosi. Hoidossa on käsitelty arpikudosta ainoastaan yhden kerran kevyesti. Nähtävissä on myös kuinka verenkierto aktivoituu hoidetun alueen ympärillä (punotuksena selkärangan, hartian ja niskan alueella).

1. Ennen ensimmäistä hoitoa.

2. Asiakkaalle tehty hoito kuusi kertaa, eri kohtiin kehoa. Kehossa tapahtuu tasapainottumista ja rangan skolioosi helpottuu.

3. Kuva hartian alueelta ennen ensimmäistä hoitoa.

4. Kuva hartian alueelta yhden hoitokerran jälkeen.

Vartalossa olevat arvet ovat useimmiten piilossa toisten katseilta, mutta silti kantajan omassa muistissa. Kasvojen, kaulan ja pään alueen arvet taas ovat näkyvillä koko ajan. Syvät leikkaus- tai palovamma-arvet ovat yleensä niin kiristäviä, että ne saattavat estää lihasten luonnollisen liikkumisen. Näin ne voivat haitata kosmeettisuuden lisäksi myös psyykkisesti jokapäiväistä elämää.

Arvet vaikuttavat laajasti koko kehoon

Arvet voivat aiheuttaa erilaisia kipuja, kireyttä, ryhtiongelmia, niska- ja alaselkävaivoja. Esimerkiksi vatsan alueen leikkausarvet voivat aiheuttaa vatsakipuja ja sisäelinten vaivoja. Kiristävä arpi vaikuttaa ryhtiin, joka taas aiheuttaa lihaskipuja esimerkiksi hartioissa ja yläselässä. Paikallista arpea ei välttämättä osata yhdistää muualla kehossa olevaan kipuun. Arpikudos ja sen mahdollisesti laajallekin levinneet kiinnikkeet ovat kuitenkin löydettävissä, kun sen tekee O.T.E. Hierontaan® koulutettu henkilö, jolla on kehittynyt herkkyys aistia ja tuntea lihaskalvon muutokset.

O.T.E. Hieronta® hoidossa arpea käsitellään aina hienovaraisesti ja kivuttomasti kudoksen joustavuuden mukaan. Tulokset ovat tunnettavissa välittömästi. Arpi pehmenee, joustaa enemmän ja kiristävä tunne helpottaa. Hoidolla voidaan saada näkyviä tuloksia myös arven koossa. Ihan uusiutuessa arpikudos saattaa jopa pienentyä. Myös vanhoja, lapsuudessa saatuja arpia voidaan käsitellä faskiavenytystekniikalla. Hoitoon ei vaikuta arven ikä. Hoidon vaikutukset ovat pitkäkestoisia.

Arven käsittely voi vapauttaa negatiiviset tunnemuistot

O.T.E. Hieronnassa® huomioidaan aina asiakkaan sen hetkinen tunnetila ja arven jättämä tunnemuisto kehoon. Arven syntymiseen on voinut liittyä kova kipu ja tämä on aiheuttanut jännitystilan, joka voi löytyä esimerkiksi vatsan tai pallean alueelta. Asiakas ei ole välttämättä osannut yhdistää kipua arpeen, kuitenkin arven käsittely helpottaa kipua. Samalla arven hoito parhaimmillaan vapauttaa negatiivisen kokemuksen ja voi auttaa ihmistä hyväksymään esimerkiksi tapahtuneen tapaturmatilanteen uudella tavalla.

Hoitokäsittelyjä tarvitaan keskimäärin kolme, mutta laajoja arpia kuten palovammat, on tarkoituksenmukaista käsitellä useampi kerta.

Jos sinulla on arpi, joka kiristää, rajoittaa liikettä, häiritsee ulkonäkönsä vuoksi tai jonka arvelet vaikuttavan muualle kehoon ja haluat siinä hoitoa, niin ota meihin yhteyttä.

Jaa sosiaalisessa mediassa

happy holidays

Lähetä viesti